Syksy on jo hyvänmatkaa menossa talven suuntaan. Kauniit keltaiset lehdet alkavat olla mattona maan pinnalla ja sienisatokin suppiksia lukuun ottamatta muistoina tai säilöttynä. Ilmatkin on pysytelleet alle kymmenessä asteessa, jopa pakkasella, ja ensilumikin on satanut. Syksy on pimeyttä lukuun ottamatta hienoa aikaa.

 

Noah täytti lokakuun ensimmäisenä päivänä komeasti yhden vuoden! Iso poika jo. Painoa noin 26kg ja korkeutta ihan riittävästi, omien mittausten mukaan noin 57cm.

 

Diivan 8-vuotis synttäreitä vietettiin muutama päivä Noahin jälkeen, 6.10. Rouva on timmissä kunnossa ja ihan yhtä vauhdikas kuin vuotisenakin, vain värit ovat kovasti haalistuneet.

 

Marun synttäreitä odotellaan.. 8.11. tulee rautarouvalle täyteen kunnioitettavat 12 vuotta! Kovaa kulkee yhä, vaikka ihan ei enää nuorten tahdissa jaksakaan. Normilenkit kulkee mukana siinä missä muutkin, mutta tuntia pidemmille en ole sitä enää mukaan ottanut. Mielellään se kotiin jääkin.

 

Noah treenaa yhä ilmaisua ja muutamia konsteja kokeiltuamme, olemme löytäneet molempia miellyttävän tavan tehdä. Olemme alkaneet harjoitella ilmaisua myös kaksistaan, vaikken siitä niin tykkääkään, mutta tuolla se tuntuu olevan tarpeen. Tulee rutiinia ja oikea käytösmalli ehkä iskostuu selkäytimeen asti.. toivottavasti.

Tottis on hyvässä mallissa. Käännöksetkin sujuvat ja vire pysyy hyvänä pitkänkin treenin ajan. Hieman ylikuumenemistakin on ajoittain havaittavissa liian tiiviin seuraamisen muodossa, kääntää takaosaansa minun taakse ja siten häiritsee kävelyäni. Pysäytykset kaipaavat lisää vauhdikkuutta, vaikka eivät hitaita ole nytkään. Paikallamakuuta treenataan ihan liian vähän ja se onkin huonoiten hanskassa. Pitkiä aikoja ei olla vielä makailtu. Noutoa ja telineitä vähän ollaan "leikitty" eli jonkinmoinen pohja niissäkin on. Eteenmeno.. No, sitä ei vielä ole..

Agilityssä olemme edistyneet oikeastaan eniten eli koira on täysin palkattavissa patukalla tai pallolla, joten vauhtia alkaa löytyä liikaakin. Se "kuuntelee" myös hyvin ohjausta, jos ohjaaja vain on tilanteen tasalla, eikä enää karkaile ihmisten luokse. Tosin suureen kiusaukseen ei olla saatettu. Minun lisäkseni radalla vain ohjaaja, muut kauempana, muttei enää ihan näkymättömissä.

Ponipojat ovat viettäneet aika hiljaiseloa. Pihalla ollaan temppuiltu milloin mitäkin, sekä yhdessä että erikseen. Naruharjoitukset kahden ponin kanssa alkavat jo sujua hienosti. Kulkevat jopa ympyrällä siististi ja sievästi kahdestaan.

Ljufurin myötäysharjoitukset ovat hyvässä mallissa, joten enää ei hajoa riimuja, eikä riimunnaruja, kun poika ymmärtää että pälkähästä pääsee vain myötäämällä. Ennenhän sen ratkaisu kaikkeen paineeseen oli pakene henkesi edestä ja jos et muuten pääse karkuun, pystyyn hyppimällä ja kalustoa esittelemällä se takuulla onnistuu. Samalla korvienkoskemisongelmakin on taakse jäänyttä elämää. Nätisti laskee päänsä ja on ihan rentona alahuuli roikkuen. Pahahan se ei ole koskaan ollut, päinvastoin kiltti kuin mikä, sillä ei vain ole ollut oikeaa käytösmallia opetettuna varastossa tiukkojen tilanteiden varalle ja se on toiminut niin kuin saaliseläin toimii, paennut.

Limpulle hankittiin uudet kuolaimettomat, LG:t.

 

Limppu inhoaa niitä. Jo pelkkä kärrynpyörien kilahdus saa aikaan kuolainta inhoavalla ponilla hysteerisen kohtauksen. Korvat taakse ja pää taivaisiin, kokoajan valmiina pakenemaan. Ollaan me harjoiteltukin, mutta jotenkin en vain saa aikaiseksi kun toimii perus BB:llä tai riimullakin ihan hyvin. Ljufurillekin kokeilin kun Limpulle tuntuivat olevan turha ostos. Sille moiset kapistukset aiheuttivat pakottavan tarpeen esitellä varsamaisia alistumiseleitä hieman paniikinomaisesti. Olkoot miten hyvät tahansa suurimman osan mielestä, meidän pojat ei silti niistä tykkää.