Kivaa kun on lunta. Hyötyliikuntaakin on tullut harrastettua lumitöiden muodossa. Eipähän niiden takia kauheasti ole tarvinut itseään viime vuosina rasittaa, joten ihan mukavaa vaihtelua on ollut sekin.

Hevosissa on virtaa enemmän kuin laki sallii, vaikka saavatkin sitä hieman purettua kahlaamalla lumihangessa tarhaillessaan.

Limpun kanssa eilinen lenkki oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten edellinenkin. Selkään en edes harkinnut kiipeäväni tälläkään kertaa. Ihan oli täysi työ maastakin sitä pidellä, mutta me selvittiin. Joka kerta kun alkoi hillumaan, minä pyysin peruuttamaan ja koska kyseessä on kuitenkin fiksu vuonohevonen, ei kotimatkalla enää montaa kertaa tarvinut peruutella. Kivempaahan se on eteenpäin kulkea!

Tällä kertaa ei kuitenkaan hirvet yrittäneet hyökätä kimppuun, kuten tuossa viikolla yhtenä iltana. Silloin ei paljon peruutukset enää auttaneet, sen verran oli poika paniikissa. Ja kieltämättä pelästyin siinä minäkin kun se rytinä alkoi kuulua muutaman metrin päästä pimeässä metsässä. Kotiin päästiin kuitenkin kohtuullisessa järjestyksessä, vaikka se vaatikin minulta täydellistä keskittymistä ja ennakointia.

Ljúfur pääsi myös tänään vähän pellolle irrottelemaan. Ja kyllä se juoksikin ja nautti. Kauaa en uskaltanut juoksuttaa kun ei niin hyvässä kunnossa ole, mutta pääsipähän vähän purkamaan paineita. Tosin se jo kyllä harjoitteli tarhassakin. Kun menin viemään päiväheiniä, tuli kohtuullisen vauhdikkaalla töltillä, eli täysiä, luokse. Ja se sitten jaksaa nauratta minua. Jotenkin se on vaan tottumattomalle niiin huvittavan näköinen askellaji!

Kiva oli myös huomata, että Lupsukin alkaa pikkuhiljaa hakea kontaktia ihan itse. Onhan se aina tarhassa tullut kerjäämään rapsutuksia ja muutenkin on ollut yllättävän seurallinen, mutta lenkkeillessä kaikki muu on ollut niin paljon kiinnostavampaa. Eikä luottamuskaan ole ollut vielä kovin kummoista. Tilanne alkaa olla jo huomattavasti parempi, koska pellolta kotiin kävellessä, piti kokoajan kontaktin, eikä välittänyt muusta. Enkä minä sitä pyytänyt, se vaan oli kai niin mielissään, että olisi tehnyt vaikka mitä temppuja, jotta olisi päässyt takaisin juoksemaan!

Diivalla alkaa olla juoksu lopuillaan ja yllättäen, ensimmäisen kerran elämässään, näyttäisi olevan myös virtsatietulehdus. tänään tosin jo parempi, mutta pissailee vieläkin aika tiheään. Marullahan niitä nuoruudessa oli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt se on pysynyt kunnossa jo vuosikausia, onneksi. Se kun ei niin mukava vaiva ole, nimimerkillä kokemusta on.

Tänään tuli otettua taas muutama kuva. Tässä niistä yksi. Pojat lepäilee tai lepäilisi jos mamma ei olisi tullut kameran kanssa häiriköimään.

Limppu on vähän ottanut lumikylpyjä ja on siis ihan märkä, mutta ei se sitä paljoa haittaa. Turkki on kuitenkin niin paksu, että iho pysyy kuivana.