Tänään on ollut hevosaktiivinen päivä. Molempien poikien kanssa ollaan lenkkeilty räntäsateessa, loskaisessa metsässä. Limpulla olikin virtaa ihan kiitettävästi ja ensimmäiset pukit piti heittää jo alkumatkasta kun metsästä kuului lintujen rääkynää. Apua, nehän voi siis hyökätä pienen ponipojan kimppuun! Nätisti kyllä naru löysällä sinkoili, ilman pienintäkään aikomusta palata vanhoihin tapoihinsa. Siispä siitä palkinnoksi, saikin poju juosta vapaana hieman myöhemmin. Siitä Limppu ottikin kaiken ilon irti ja lumen rippeet vain pöllysi kun vaari painatti pitkin metsää iloisia pukkeja heitellen. Sen jälkeen loppumatka sujuikin rattoisasti maisemia katsellen ja naapurin sedän kanssa seurustellen.

Kotona läpimärkä Limppu sai takin päällensä ja joutui jäämään yksin tarhailemaan, Ljufurin päästessä vuorostaan liikenteeseen. Hei, mä haluun mukaan huusi Limppu kun Lupsun kanssa poistuttiin pihasta. Ljufurilla olikin sitten jännittävä matka. Joulun läheisyydestä johtuen, ovat mökkiläiset ym. kylällä asumattomat ihmiset saapuneet, joten liikenne tielläkin on sen mukaista. Autoja tulee ja menee, eikä aina niinkään hiljakseen. Eihän ne vaan aja päälle, Lupsu mietti, kun jännittyneenä kipitti perässä. Onneksi hiljainen hiekkatie lähtee vain parin sadan metrin päästä ja sinne siis käännyimme, mutta... Naapuriin oli tullut lapsenlapset visiitille ja koska ovat tottuneet Limpun rauhalliseen käytökseen, tulivat aika vauhdikkaasti moikkaamaan. Ljufuria pelotti ja kun talon edessä on vielä peräkärry parkissa tien vieressä, ei poika tiennyt kumpi on pelottavampaa. Eipä olekaan pitkiin aikoihin sellaista pörinää kuulunut. Selvisimme kuitenkin hengissä ja metsän poikki kotiin kävellessä, poika jo rentoutui ja osasi nauttia lenkkeilystä.

Kotona sai Lupsukin takin niskaan ja siinäkin olemme edistyneet hyvin. Alkuun jo loimen näkeminen sai aikaan pörinää ja meni tosi kauan että osasi rentoutua puettaessa. Jalkaremmit tosin oli tekemätön paikka, joten otimme ne pois. Nyt ovat olleet taas paikallaan jo jonkin aikaa, eikä Ljufur ole millänsäkään kyseisestä puuhasta. Hyvin saa remelit kiinnittää ja muutenkin pukea. Kavioitakin olen päässyt vähän raspailemaan, eikä tuota ollenkaan ongelmia. Fiksu poika.

Diivakin on edistynyt, nimittäin yllättäen ilmaantunut puomille kiipeämättömyysongelma agilityssä on jotakuinkin voitettu. Vähän pitää rynnätä ylösmennessä kun jännittää, mutta muuten homma sujuu jo kohtalaisen mallikkaasti. Pujottelun salaisuuskin alkaa Diivalle aueta ja pikkuhiljaa on ruvennut jo itse hakemaan rytmiä ilman ohjausta joka kepillä. Ohjattavuus radalla on myöskin parantunut huimasti, joten minäkin pääsen vähemmällä juoksemisella kun ei tarvi "varmistaa" joka paikkaa.

Marukin on hieman päässyt muistuttelemaan mieliinsä joskus hamassa nuoruudessa opittuja agi-taitoja. Kontaktit ja hypyt, jopa rengas, sujui heti hyvin, mutta putkeen ei rouva olisi mennyt millään. Nyt sinnekin jo juostaan, kunhan se vaan on ihan suorassa. Mutkaputki on vieläkin liian vaativa juttu, mutta olkoon. Pääasia, että on hauskaa.

Aapo-apina repäisi messarin näyttelyssä ja oli rodun paras ja siis V-08! Hyvin käyttäytyi poika, tosin narun perässä olikin Aapolle aivan vieras tyyppi. Eihän sille nyt voi pahimpia tapojaan paljastaa! Totta puhuen, Aapo on rauhottunut tosi paljon ja osaa nykyään jo käyttäytyä melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Siispä emäntänsä onkin ilmoittanut myös Aapon agilityn alkeiskurssille. Aapon talvi menee siis agilityn ihmeelliseen maailmaan tutustuessa ja morsiamen tuloa odotellessa.