Talvi jatkuu ja lumen syvyys senkun kasvaa. Ponipoikien tarhalangat ovat osittain kokonaan lumen peitossa, mutta onneksi herroilla ei ole halua lähteä kylille hengailemaan. Sähkö ei ole kulkenut langoissa koko talvessa, vaikka paimen päivisin päällä onkin. Napsutus kertoo, että ehkä tujahtaa jos yrittää..

Noah taas sitävastoin on tullut murkkuikään ja kylille halajaa hän. Muutaman kerran on naapurista tullut kun olen huudellut. No, naapurissa on neljä ajokoiranarttua, joten ymmärrettävistä syistä jätkää kiinnostaa. Narussakin on herra joutunut olemaan. Nyt jo pysyy hyvin pihassa kun vaan puuhaa riittää eli kun olen tallihommissa, enkä pysty kokoaikaa vahtimaan, heittelen muutaman lumipallon hankeen. Siinä sitten vierähtää useampikin tovi kun poikakoira niitä sieltä yrittää epätoivoisesti etsiä. Ja minä saan rauhassa luoda paskaa

 

Ljufur jatkaa reipasta lenkkeilyä, nykyään lähinnä Noahin kanssa. Kuvioihin on astunut myös ohjasajo, jota ollaan harvakseltaan kotipihalla harjoiteltu. Nyt kumminkin poika toimii jo lenkilläkin erinomaisesti. Ensimmäisillä kerroilla tehtiin vain muutama metri juuri ennen kotiin saapumista, jotta se olisi mahdollisimman helppoa. Vieläkin harrastetaan sitä ainoastaa kotiin päin tullessa, mutta matka on pisimmillään ollut jo lähes kilometri. Mukaan on tulleet myös käännökset tien laidasta laitaa, sekä temmon vaihtelut käynnissä ja tietty pysäytys, jota siis on treenattu alusta asti. Onhan jarrut sentään se tärkein juttu. Viimeksi saatiin aikaan puoli vahingossa, myös jonkinmoinen tölttipätkä

Ja se tunne, mikä tuli ensimmäisen pidemmän ohjasajopätkän aikana, oli jotain ihan uskomatonta. Lurppa oli rento, mielissään, innoissaan ja toimi lähes ajatuksen voimalla. Ja minä kävelen hymy korvissa, kyyneleet silmissä perässä. Poni, joka oli tullessaan arka pörisijä, joka ei päästänyt ketään taakseen, joka sai vetopaaniikkikohtauksen kun yritti pysäyttää, joka oli puolivilli, tekee töitä rentona ja mielissään, pimeällä tiellä, kaukana kotoa, koiran juoksennellessa ympärillä. Uskomattoman upeata!!!

Uusin villitys ponipoikien päiväohjelmassa minulla on kaulanarutreenit. Limpun kanssahan kaulanarulla on tehty jonkin verran aikaisemminkin, myös selästä. Nyt kaulanaruun on liitetty riimunnaru ja kaikki maastakäsittelyharjoitukset. Limpun olen myös taluttanut kaulanarulla tarhaan/talliin.

 

Kuvista näkee hyvin ponipoikien asenne-eron työntekoon. Limppua ei vähempää vois kiinnostaa, paitsi jos on herkkuja tarjolla. Ljufur taas yrittää aina tosissaan, vaikka saattaakin stressaantua jos ei ymmärrä jotain asiaa. Sillä on niin hirveä halu miellyttää ja tehdä töitä ihmisen kanssa, että ensimmäiseltä ohjasajolenkiltä tultuamme, ei olisi jäänyt tarhaan millään, vaan olisi väkisin tullut mukaani jatkamaan hommia.

Noahin murkkuikä näkyy myös treenatessa. Agilitytreeneissä saattaa alkuminuuteilla olla kiinnostus kaikessa muussa kuin itse tekemisessä. Se toimii kyllä hyvin kun vain saa kontaktin, mutta tällä hetkellä sitä joutuu jonkin verran hakemaan. Autojäähy toimii siihenkin  Samoin tottista jossain ihmistenilmoilla treenatessa ei oikein meinaa keskittyä. Nykäisy hihnasta taas saa aikaan ylenmääräistä mielistelyä, mikä sekin murkkuiän mukanaan tuomaa käytöstä, koska on ennen enempikin noussut moisesta. Viime treeni kaupan oven edessä ruuhka-aikaan meni kuitenkin hyvin. Treenattiin vain malttia ja kontaktia sivullaolon sekä paikallamakuun muodossa. Tulis vaan kesä äkkiä, että pääsis metsään treenaamaan.