Noahilla on ollut vilkas viikonloppu. Perjantaina kävimme mörköilyikää pukkaavan pennun kera kaupunkikävelyllä Karhulassa. Ensin oli hauskaa, niin hauskaa. Sitten SE tapahtui. Torilla seisoi mörkö! Häntä alas, karvat pystyyn ja puhinaa kurkusta. Apua! Tulee ja tappaa, varmasti. Varovasti lähestyimme mörköä, mikä siis todellisuudessa oli nuorukainen kitarakotelo selässään seisoskelemassa. Haju tunkee pennun nenään. Tässähän on jotain tuttua  Ihminen! Häntä alkaa heilua ja kovasti tekee mieli seurustella. Matka jatkuu. Näemme lisää mörköjä, mutta myös niin mukavia ihmisiä. Viimein vierailemme vielä koirien herkkukaupassa ja siellä Noah ei meinaa enää pysyä nahoissaan. Uusi panta saatiin kuitenkin sovitettua ja muutkin ostokset tehtyä.

Eilen illalla Noah aloitti sitten koulunkäynnin pentu-agility kurssilla. Ihmetystä aiheutti jo se, että Diiva ja Maru jätettiin kotiin ja Noah pääsi mamman kanssa ihan kaksin reissuun. Innoissaan se lähti, vaikka olikin ihan kysymysmerkkinä. Koko matka piti kuikuilla, että mihinkäs sitä tässä oikein ollaan menossa. Yleensähän Noah on sitä mieltä, että autossa asuu Nukkumatti ja sammuu samantien kun sinne pakataan.

Perillä odottikin ensin aivan ihana ylläri. Paljon ihania ihmisiä, jotka pitivät pikkukoirista. Eivätkä edes hikeentyneet pienestä hyppy-loikka-syliinkiipeämis-esityksestä. Sitten... ihmiset menivät autoillensa ja tulivat takaisin joidenkin kamalan pelottavien ja äänekkäiden otusten kanssa. Apua! Tämä ei olekaan yhtään kiva paikka. Mutta hei, tuo ruskeahan on ihan yhtä peloissaan kuin minä ja vielä paljon pienempikin. Nyt nolottaa. Pakko mennä tutustumaan tilanteeseen. Halliin sisälle mennessä Noah alkoi jo reipastua ja loppujen lopuksi olikin varsin reipas poika.

Ihmiset kiinnostivat koko tunnin ajan enemmän kuin muut koirat, vaikka parin pienen kaverin kanssa yritti jopa saada leikkiä aikaiseksi. Mamma taas ei kiinnostanut yhtään  Paitsi kun se kaivoi lihapullia taskusta  Vähän saimme kuitenkin tehtyä kontaktiharjoituksia perusasentojen muodossa, omaa vuoroa odotellessamme. Itse harjoituksetkin menivät hyvin. Noah eteni hienosti maassa olevien rimojen yli neljän esteen päähän palkalle. Tosin superhoukuttimena oli kouluttajamme. Putkeenkin se meni turhia miettimättä ja muutaman kerran jälkeen putken päätä jo käännettiin rullalle. Hyvä Noah!

Loppuillan meillä olikin sitten hyvin rauhallista. Noah oli kovin väsynyt kaikesta touhusta.

 

Ponipojat taas vähän irrottelivat päivällä tarhassa. Tai lähinnä Limppu. Menin seurustelemaan ja samalla harjaamaan molemmat. Harjattuani pyysin Limppua siirtymään ja sekös ei taas sopinutkaan herralle alkuunkaan. Herneet nenään ja menoksi.

Hetken mietittyään se kuitenkin palasi puhisten takaisinpäin. Vaan typerä akka pani taas juoksemaan kun vaaria kerran niin juoksututti.

Mä en ala, en, en, en!

No hyvä on, mähän sitten juoksen kans ja lujaa

Hei, mamma hei? Kyllä mä nyt jo tottelen. Ihan oikeesti.  Eihän tartte enää juosta, eihän?

 

Ainoat otokset lähes puolen tunnin juosentelusta olivatkin tässä. Harmittavasti taas pukkisarjat jäivät kuvaajan hitaudesta ja metsätarhan olosuhteista johtuen  lähes kokonaan kuvaamatta