Pakkaset ovat hieman hellittäneet, joten ulkoilukelit ovat mitä parhaat. Lunta pahimmissa paikoissa puoleen reiteen, pakkasta alle -10 astetta ja tyyntä. Koirat sekä hevoset ovat joutuneet kahlaamaan hangessa, minä joukon jatkona hissukseen hiipimällä.

Limppu on lenkkeillyt pari kertaa kanssani vapaana jolkotellen. Ensin meni hyvin. Herra pysyi kuulolla ja luoksetulokin toimi, tosin leivän voimalla, mutta kuitenkin. Sitten taas ei mennytkään enää ollenkaan hyvin. Papparainen painatti täyttä laukkaa pitkin naapurin pihaa, jonka jälkeen minut juuri ja juuri väistäen, takaisin kotiin.. Harmi ettei ollut kameraa matkassa. Kyllä ne pukit olisivat olleet ehdottomasti kuvaamisen arvoisia.

Tarhassa yritin riehuntaotoksia saada, vaan huonolla menestyksellä. Minä olen aivan liian hidas.

 

Tänään ei sitten Limpusta irronnut minkäänlaista vauhtia. Yritin kameran kanssa olla vahdissa, mutta kun ei niin ei. Ljúfuria taas sitä vastoin kovin kiinnosti tuo kummallinen aparaatti kädessäni.

Sitä piti ihmetellä ensin kauempaa

Sitten varovasti lähestyen

Ja viimein ihan lähikontaktissa nuuskuttaen

Mutta apua, sehän napsuu ja pitää ihme ääntä... siis mörkö... iik, karkuun ja kovaa...

Vähän kyllä kiinnostas...

Vaan oli se sittenkin liian pelottava

 

Noah alkaa olla jo tosi reipas lenkkeilijä ja muutenkin iso poika. Painoa kertyy tasaisesti 700g-1kg viikossa. 14.1.2010 tasan 15 viikkoa vanhana punnittuna 12kg. Lihakset kasvaa kun touhuaa ja juoksee lumihangessa, kylkiluut tuntuu, suorastaan melkein näkyy. Hieman on takakorkea, mutta niinhän nuo usein on aikuisenakin.

Rakennekuvaa yritin nappailla... yritykseksi jäi. Tässä kuitenkin jonkinmoinen.

Marun kiusaus menossa, huomaa Marun kaunis hymy..

Vaan eihän tuo siitä tokene, vaikka vanhus kuinka komentelee. Minun on aina puututtava peliin. Nykyään jo lopettaa kun kieltää, ei tarvi enää niskanahassa joka kerta roikkua.

Kyllä tällä menolla vahvistuu niin vauvat kuin vanhuksetkin

Emännästä puhumattakaan... Ihan mukavasti tuntuu jaloissa tuo hangessa pohrustaminen. Ja hikeä pukkaa niin perhanasti. Mutta hyvää se tekee itsekullekin.