Pakkasia on piisannut. Koko viime viikon lukemat pysyttelivät -20 tietämillä, joinain aamuina jopa yli. Tallissa on vain noin 6-8 astetta lämpimämpää, joten vedet ovat aina aamulla jäässä, jos ei ole juotu ennen jäätymistä. Pojat tarkenevat kyllä hyvin, kun on tuota turkkia kasvattaneet oikein kunnolla. Turve tosin on kovaa ja koppuraista ja lannat jäätyvät ennen kuin ehdin siivota, joten rautakangella olisi ollut töitä. No, turvetta saa uutta päälle, kun vaan muistaa ottaa paalin ajoissa sisälle sulamaan ja jäätyneet kakkakasatkaan ei kovin kauheasti haittaa, jos sinne väliin jäävät. Sieltähän ne löytyvät, kunhan taas lämpenee.

Lumitilanne ei ole ollut kummoinen, mutta nyt sitäkin tulee ja taivaan täydeltä tietenkin. On se kumma, että joka vuosi se sataa koko talven lumet kerralla, sitten kun viimein sataa. Onneksi pakkaslumi on kevyttä lykkiä sivummalle. Tosin Noah yrittää kovasti auttaa tässäkin ja hieman hidastaa toimitusta...

 

Paljon ei lenkkeilemään ole päässyt kovien pakkasten takia, joten Noahin kanssa on treenattu ihan sisätiloissa. Pientä seuraamisharjoittelua namipaloja kädestä imuttamalla, sekä istumista. Samoin on harjoiteltu ilmaisua ja haukku alkaakin jo tulla aika pontevasti, sekä lelun että namin voimalla. Noah on myös oppinut odottamaan ruokaansa omalla ruokapaikallaan sievästi istuen ja sisäsiistikin se lähes on. Työpäivät ovat sitten erikseen.

Noahin oli tarkoitus olla makuuhuoneessa portin takana yksin ollessaan, ettei isojen kanssa satu mitään äksidenttejä, mutta... Viikko meni hyvin, toisella viikolla portti ei enää poikaa pidätellyt ja töistä tullessa iloinen pentu odotti mammaa eteisessä isojen tyttöjen kanssa. Hieman oli myös päivän aikana puuhasteltu kaikkea pientä, joten toistaiseksi se viettää päivänsä makuuhuoneessa oven takana puruluiden ja lelujen kanssa.

Ponipojat ovat viettäneet talvilomaa oikein urakalla jo useamman viikon omien kiireitteni takia. Ja sen kyllä huomaa. Molemmat alkavat olla kohtuullisen kurittomia. Josko vaikka ruhtilaallisella neljän päivän joululomalla aloittaisi taas treenit niidenkin kanssa..