Eilen oli kohtuullisen laiska päivä. Jotenkin aina viikolla kertyy niin hurjasti univelkaa, että lauantait menevät ihan hukkaan. Illalla kuitenkin reipastuin sen verran, että ponipojatkin joutuivat töihin.

Limpun kanssa käväistiin vajaa tunnin remmilenkillä, josta osan matkaa harrastimme ohjasajoa. Limppu oli ihan reipas ja kiltti, kuten nyt jo pitkän aikaa on ollut. Ohjasajossa hieman protestoi käskyjä huiskimalla hännällään kiukkuisesti. Totteli kuitenkin, eikä edes saanut mitään rodeokohtausta, kuten on joskus tehnyt heittäessään herneet nenään. Tästä voisin kuvitella, että alkas olla johtajuus selvillä. Ehkä. Toivottavasti.

Ljufur joutui myös töihin. Ohjasajoharjoitukset pihalla siis jatkuivat. Nyt on vermeetkin tulleet, joten sovittelimme silat päälle täydessä yhteisymmärryksessä, mistä olin erittäin tyytyväinen. Odotin nimittäin jonkin asteista pörinäkohtausta, jota ei sitten tullutkaan. Hieno poika! Suitsen saivat pojan oikein kiihtymään. Millään ei olisi malttanut enää odotella rauhassa tallista poistumista. Tuntui olevan kiire töihin. Hieman se kyllä ihmetteli, kuten Limppukin alussa, kuolaimen puuttumista suusta. Kieltä piti pyörittää ja maiskuttaa. Onhan se nyt tietty outoa, että ihan selvät suitset vedetään päähän, eikä kumminkaan suuhun tule mitään.

Pihalle päästiin järjestyksessä ja aloittelimme kahden ohjan juoksutuksella. Kauhee kiire! Intopinkeenä muodossa meni poika, eikä kuunnellut edes pysäytyskäskyjä heti. Ei kuitenkaan vaikuttanut stressaantuneelta, joten annoin vähän purkaa tarmoaan. Vaihdettiin suuntaa ja vauhtikin alkoi hiipumaan ja korvat löytymään. Väistöjä tehtiin ympyrällä, minä takaviistossa kävelemässä. Tuntuu, että on tuttu juttu, niin hyvin meni ja helposti. Ihan taakse en vielä pääse, enkä tiedä, onko se edes tarpeellistakaan. Pieni pätkä pariin otteeseen saatiin jo suoraakin eli ihan oikeaoppista ohjasajoa. Hitsi, että tuli hyvä mieli. Vähän Ljufur vielä jännittää kun yritän ajaa takaa, mutta rauhoittelemalla hetken päästään taas jatkamaan. Eikä meillä ole kiire. Pari metriä onnistunutta suoritusta, stressittömän ponin kanssa, on meille tässä vaiheessa aivan riittävä onnistuminen! Eikä tuossa minun pienellä pihallani paljon muuhun ole mahdollisuuttakaan

Viime viikon hakutreenit meni vähän poskelleen. Diiva oli ihan outo. Haisteli vaan maata, eikä edes yrittänyt tehdä töitä. Harvoin on Diivalla tuollaisia päiviä ollut. Seuraavana päivänä ei sitten otettu mitään riskejä ja tehtiin helppo pentuharjoitus. Koirakin vaikutti jo jotakuinkin omalta itseltään. No, kaksi samaan aikaan lähtevää maalimiestä on tietty helppo juttu tuon ikäiselle, mutta olisi se senkin voinut kämmätä. Onneksi ei kämmännyt. Jäi siis hyvä mieli molemmille.